sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Personal planner: luo itsellesi kalenteri vaikka omista kuvista :)

Vuosi 2017 on kovaa vauhtia tulossa, ja on enään vajaa kuukausi jouluaattoon!!! Sen lisäksi, että kaupoissa on jo joulutuotteet ollut pitkän aikaa myynnissä ja joululaulut soi. Myyntiin tullut myös erittäin ajankohtaisia asioita ensi vuotta ajatellen, nimittäin kalentereita!

Tutustuin viime vuonna toisen bloggaajan innoittamana personal plannerin kalentereihin, jonka ideana on se, että saat suunnitella itse kalenterisi alusta loppuun kannesta kanteen ja sisällönkin saat päättää itse. Miltä kuulostaisi kalenteri vaikka omilla valokuvilla? :)


Rakastuin tuohon ideaan heti, ja täytynee myöntää että nyt minustakin on tullut se tyyppi joka laittaa kaiken paperiseen kalenteriin ylös, ja miksipä ei, kun mukana kulkee jotain jonka olen itse suunnitellut! Ensimmäisen kalenterin kanssa oli hauska väärinkäsitys kun avustajani halusi katsoa sitä ja tottakai annoin siihen luvan, hävisin vessaan kun yhtäkkiä kuulen avustajani huutavan "tässä yhdessä sivussa on kahvitahroja!".

Tämän toisen kalenterin "virhe" ei jaksanut enää yllättää vaikka hauska onkin :D

 rupesin jo ajattelemaan, että mitä sille on ehtinyt tapahtumaan kun en ole kahvin kanssa ollut tekemisissä kun tuo uusi kalenteri on ollut lähellä. Ryntäsin äkkiä keittiöön ja avustajani tokaisi sen olleen vitsi. Eli tässä on myös hauska jekku piilotettuna yhteen sivuun, joka on ns. virheellinen ja tämän johdosta saa itselleen sekä kaverilleen seuraavasta tilauksesta alennuskoodit :D (aika hyvä myyntikikka!)


Viime viikolla saapui tämä kuvissa oleva pinkki kalenteri, ja voin vaan oikeesti suositella näitä! Tän hinta oli n. 23€ ja postikulut siis sisältyy tähän hintaan. Mielestäni ei todellakaan paha kun ajattelee, että just sulla on jotain persoonallista jota ei mistään kaupasta saa!

Viime viikolla hoin heijastin sanaa kyllästymiseen saakka, ja tänään kalenteria :D Täähän oli jo torstain postaus, mutta mua turhautti se kuinka paljon mä jaksoin toistaa yhtä sanaa, ja ajattelin sen olevan liian puista luettavaa teille joten luonnoksiin jäi paranneltavaksi. Tänään tää vihdoin tulee teillekin luettavaksi :)


Mistä saat persoonallisen kalenterin ensi vuodelle?


Klikkaapas itsesi TÄNNE

2 kommenttia:

  1. Sinulla on todella mukavan oloinen blogi :) Jään lukijaksi.

    www.believemydestiny.blogspot.fi

    VastaaPoista

joulukalenteri siirtyy tuben puolelle!

Tänä vuonna päätin tehdä uudestaan mun joulukalenterin! Tykkäsin meinaan todella paljon tehdä sitä tänne blogin puolelle vaikka toisinaan ku...