maanantai 24. heinäkuuta 2017

Blogin synttärit! 🎉🍰

Melkein ollaan jo elokuun puolella, ja nyt vasta jokin aika sitten tajusin, että mun blogini on täyttänyt 2.7.2017 jo vuoden!! Mä oon ehkä maailman huonoin muistamaan kenenkään synttäreitä oikeesti joten on ehkä uus ennätys minulta että mä tajusin tarkistaa oman blogini tilanteen vasta reilu kaksi viikkoa tapahtuneen jälkeen. Ehkä mä en siksikään oo ees omalla tavallaan halunnut tehdä siitä numeroa enään blogin puolella koska muistan tehneeni tän saman edellisen blogini kanssa jolloin kaikki se mitä mä olin sinne tehnyt sai lähteä ja omalla tavallaan pelkään sitä vieläkin.

Nyt kuitenkin haluan aloittaa ns. uuden perinteen blogini kanssa eli aina kun tulee 1 vuosi täyteen tän kanssa niin teen jotain hieman spessumpaa tänne blogin puolelle tai vaihtoehtoisesti YouTuben puolelle eli nyt 1v synttäreiden ja ensi vuonna 2v ja sitä rataa. Jos tääkin motivoisi mua jatkamaan tätä josta oikeesti tykkään.

Joten heittäkääs ihan mitä vaan ehdotuksia mitä mieleenne juolahtaa mitä mä teen nyt tämän kunniaksi, että Meikkihöperön elämää pyörätuolista käsin-blogi täyttää tai siis täytti vuoden?

Arvontaa en valitettavasti voi järjestää, mutta muuten sana on vapaa videoiden ja tekstipuolen osalta :)

(Pokemon Go plus-rannekkeestakin tulossa 2. osa lähipäivinä!)



3 kommenttia:

  1. Mä oon omasta blogista tykänny koota tilastoja aina synttäreiden kunniaks, esim kävijämääriä ja kommenttien määrä yms.

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea blogillesi <3 mikähän on suosituin postauksesi tältä ajalta, tai niitä taitaa ollakin useimpia :) <3

    VastaaPoista
  3. Onnea blogille! Mua kiinnostaisi esim. kymmenen tämän blogivuotesi suosituinta postausta, tai jotain vastaavanlaista.

    VastaaPoista

Hattubileet! - tumma silmämeikki turkoosilla vivahteella

Pitkästä aikaa pääsin taas meikkailemaan muita kuin itseäni.. arvaatteko jo kuka pääsi meikattavaksi? Kyllä vain!! Ystäväni Sannahan se jäll...